Ompelijan muistikirja 2019.
Shop products,  Suomeksi

Ompelijan muistikirja 2019

Muistatteko vanhan Sewist’s notebookini lisäosineen? Olen käyttänyt sitä paljon ja töherrellyt sinne ompelusuunnitelmiani, sekä kerännyt tarpeellisia mittoja. Lisäksi olen käyttänyt Bullet journalia, kun olen yrittänyt saada ompelusuunnitelmani järjestykseen. Bullet journalissa on kuitenkin se huono puoli, että kun sitä kiireisenä tarvitsisi, ei oikein ole aikaa piirrellä kalentereita ja muita järjestyksenpitoa helpottavia asioita. Päätin sitten, että on aika suunnitella ihan ihka oma Ompelijan muistikirja, joka yhdistäisi nuo kaksi käyttämääni muistikirjaa yksiin kansiin. Syntyi siis Ompelijan muistikirja 2019! Ja mikä parasta, voit hankkia sen myös itsellesi blogikaupastani!

Muistikirja on pdf-muodossa ja suunniteltu printattavaksi kotiprintterillä A5-kokoiselle paperille (Printtaaminen onnistuu myös A4-paperille, jolloin arkit voi leikata lopuksi keskeltä kahtia. Tulostusohje on postauksen lopussa!). Sivuja muistikirjassa on 83, mutta useat sivuista on tarkoitettu printattavaksi useamman kerran. Tämän jälkeen voit rei’ittää sivut ja laittaa ne haluamaasi järjestykseen kansioon. Voit myös printata joitakin sivuja useampia kertoja. Asioiden yksinkertaistamiseksi esim. Päiväsuunnitelma-sivu on pdf-tiedostoissa vain kerran.

Kerronpa sitten, miten itse organisoin Ompelijan muistikirjani.

Printtaa ja rei’itä

Printterini ei tulosta A5-koossa kaksipuoleisena, mutta tulostin ensin parittomat ja sitten niiden toiselle puolelle parilliset sivut. Kannattaa ensin testata parilla sivulla, että homma toimii, ennen kuin ajaa koko pakan printteristä läpi ja huomaa, että puolet sivuista on ylösalaisin!

My Simple Stories Carpe Diem päivyrini.

Hankin päivyriäni varten tyhjän Simple Stories Carpe Diem päivyrikansion Heidin korttipajasta. Minulla sattui olemaan valmiiksi kuuden reiän rei’itin, jolla sain rei’itettyä sivut tällaiseenkin kansioon. Myös tavallinen yleisesti myytävä A5-kokoinen kansio toimii ja sen etuna on helpompi rei’itettävyys tavalliselle suomalaisella rei’ittimellä.

Välilehdet laminoin käyttämällä valmiita laminointitaskuja, jotka eivät tarvitse laminointilaitetta. Yhteen A4-kokoiseen laminointitaskuun mahtui kätevästi kaksi välilehteä.

Kalenteri

Ompelijan muistikirja 2019 - Kuukausinäkymä.

Joka kuukausi alkaa kuvitetulla kuukausiruudukolla. Tämän jälkeen seuraa aukeama kuukausisuunnitelman tekemistä varten. Vasen puoli on yleisille tehtäville ja oikea ompeluprojekteille, jotka on jaettu kolmeen osaan: Ufoihin (UnFinished Object eli keskeneräiset työt), yhteistyöprojekteihin ja uusiin projekteihin.

Kuukausisuunnitelman viimeisellä sivulla on tilaa ompelubloggarin muistiinpanoille. Voit halutessasi jättää nämä tulostamatta, jos et harrasta blogin tai YouTube-kanavan pitämistä.

Ompelijan muistikirja 2019 - ViikkonäkymäViikkosuunnitelmaa varten löytyy viikkoruudukko, johon voi kirjata tärkeimmät menot ja tavoitteet. Kiireisempiä päiviä varten löytyy vielä päivänäkymä:

Ompelijan muistikirja - päiväsuunnitelma.

Ompelujen organisointiin

Ompeluprojekteja varten loin projektisivun, joita voi tulostella niin paljon kuin niitä tarvitaan:

Ulkomaisia ompeluohjeita varten loin kätevän taulukon, jolla tuumien muuttaminen senteiksi käy helposti ja nopeasti:

Jotta ompelut pysyisivät järkevillä uomilla, loin Vaatekaappini-sivun jonka voi ottaa käyttöön vaikkapa aina vuodenaikojen vaihteessa. Tähän on helppo merkitä asiat, joita omassa (tai vaikkapa lasten) vaatekaapissa tarvitaan.

Loin myös mallitilkku-sivun, johon voi kiinnittää inspiraationa toimivia tilkkuja. Tästä voi olla hyötyä vaikkapa silloin, kun pitää muistaa löytää sopivanvärinen vetoketju tai kun haluaa pitää muistissa, mitä kankaita ajattelikaan varastostaan käyttää seuraavaksi.

Silloin, kun tarvittava kangas ei löydy kaapista, avuksi rientävät Ostoslista-sivu ja Nettishoppailu-loki. Takaa pilkistää Merkkipäivä-muistio, jonka avulla kaikkien tuttavien syntymäpäivät pysyvät kätevästi tiedossa.

Kelläpä ompelijalla ei olisi kaava-unelmia! Minkä kaavan ostamista suunnittelet? Vai odotatko tietynlaista kaavaa, joka ei vielä ole putkahtanut minkään suunnittelijan kauppaan? Nämä voidaan kirjata tänne:

Mittoja jokainen ompelija joutuu ottamaan usein ja tässä mittataulukossa ne pysyvät kätevästi yhdessä paikassa. Näitäkin voi tulostaa vaikka jokaiselle perheenjäsenelle. Päivämäärätiedon avulla mitat pysyvät järjestyksessä.

Seuraava kuva on hieman epäselvä, mutta tarkoituksella. Näille sivuille olen sijoittanut vanhoista muistikirjoistani tutut himmeät vartalomallit, joiden päälle on helppo luonnostella vaatesuunnitelmia. Nyt suunnittelu onnistuu, vaikka ihmisvartalon piirustustaitosi ei olisikaan ihan Gallen-Kallela -tasoa!

Muuta kivaa

Ihania välilehtiä löytyy kokonaiset kahdeksan kappaletta. Neljässä niistä on ompeluteema ja toiset neljä kuvaavat neljää vuodenaikaa. Jälkimmäiset voi sijoittaa vaikka kuukausisivujen väliin sellaisiin ajankohtiin, kun käyt läpi talvivaatekaappia, mietit kodin kevättöitä tai pohdit kesälomasuunnitelmia. Näin vuodenaikoihin liittyvät pohdinnat löytyvät yhdestä paikasta.

Vuodenaika-välilehdet.

Mukana on myös viivallista ja pisteruudukolla varustettua paperia, joita voit käyttää muistiinpanoihin. Ja mikäpä estää varaamasta muutamaa sivua vaikka lempiresepteillesi!

Printterini tulostaa vain A4-koossa!

Ei hätää! A5 on tismalleen puolet A4-koosta. Voit siis tulostaa muistikirjan, kun tulostat kaksi sivua yhdelle sivulle ja leikkaat sivut kahtia. Jos haluat prikulleen samanlaisen lopputuloksen kuin minulla, tee seuraavasti:

  1. Avaa faili Acrobatilla.
  2. Klikkaa Tulosta ja sitten Tiedoston koko ja -käsittely osiosta “Useita”.
  3. Valitse 2 sivua arkille.
  4. Valitse sivujärjestykseksi “Vaaka” (tai “Pysty”, niillä ei taida olla eroa tässä tapauksessa).
  5. Tulostettavat sivut-osiosta valitse “Lisäasetukset” siitä “Parittomat sivut”.
  6. Tulosta kaikki haluamasi parittomat sivut.
  7. Laita sitten sivut takaisin printteriin. Minun printterissäni riittää, kun ne vain nostaa takaisin paperilokeroon samassa asennossa, kuin ne tulevat ulos.
  8. Nyt valitse sivujärjestykseksi “Käänteinen vaaka” tai “Käänteinen pysty” ja “Parilliset sivut”.
  9. Tulosta.
  10. Leikkaa sivut puoliksi. Valmista!

Muoks: Neulojan ja virkkaajan lisäsivut!

Yleisön pyynnöstä tein vielä neulojia ja virkkaajia varten muutaman lisäsivun. Niistä löytyy mm. muokattu projektisivu, ruudukko neulesuunnitteluun ja taulukot puikoille ja virkkuukoukuille. (Minä en ole varmaan ainut, jolta löytyy kasa samankokoisia virkkuukoukkuja, kun moista taulukkoa ei ole ollut mukana!)

Neulojan ja virkkaajan lisäsivut.

Sivut ovat myytävänä erikseen blogikaupassa täällä!

 

Toivottavasti tämä postaus inspiroi sinua! Muistikirjan voi ostaa Blogikaupasta ja ensimmäisen viikon sen saa 40 % alennuksella!

Hauskoja ompelu- ja suunnitteluhetkiä!

 

Katja

I am a mother of two. I sew, knit and create and blog about it.

5 Comments

Leave a Reply

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

%d bloggers like this: